Laskettelun nautinnon takaa hyvät laskettelumonot

Rinteessä vietetty aika saattaa venähtää koko päivän mittaiseksi. Hyvät lasketteluvarusteet mahdollistavat mukavan ja rennon tuntuisen laskettelupäivän. Koko keho sekä mieli pääsevät nauttimaan ulkoilusta, auringosta sekä liikkumisen riemusta.

Oikeanlaiset laskettelumonot ovat avainasemassa rinteessä viihtymiseen. Epäsopivat monot saattavat rasittaa jalkaa liikaa, aiheuttavat kiputiloja sekä vähentävät laskemisen turvallisuutta. Huonot monot saattavat pilata laskettelupäivän sekä viedä kokonaan viehätyksen kyseisetä lajista.

Miten valita oikeanlainen laskettelumono?
Itselle sopivien laskettelumonojen valinta on tärkeää. Hyvin istuvalla monolla jaksaa lasketella pitkään sekä niitä on helppo pitää jalassa myös taukojen aikana. Monot ovat epäsopivat, mikäli jalat tuntuvat väsyneiltä ja ylikuormittuneilta liian aikaisin. Hyvien laskettelumonojen sanotaan olevan laskettelijan tärkein varuste, sillä niiden antama tuki, jousto sekä istuvuus ovat suksen välityksellä kosketuksessa suoraan rinteeseen.

Laskettelumono valitaan sen ominaisuuksien perusteella. Eräs merkittävä valintakriteeri on monon flex-indeksi. Flex-arvo tarkoittaa monon jäykkyyttä, joten mitä korkeampi arvo on, sen jäykempi mono on. Aloittelijalle suositellaan niin sanottua löysää monoa, jonka flex-arvo on noin 60. Kokeneemmat laskijat suosivat arvoltaan 100-130 monoa, kun taas kovien ratalaskijoiden monot voivat olla jopa 170 flex-arvoltaan.

Eri laskettelutyyleille on myös suunnattu eri ominaisuuksilla varustettuja monoja. Monon joustavuus, keveys sekä käyttömukavuus ovat avainasemassa monoja valittaessa. Nykyään jo aivan aloittelijalle suunnatut laskettelumonot ovat keveät ja mukavat jalassa. Vaativimmillekin harrastajille sekä temppulaskijoille monovalikoimasta löytyy juuri sopivia malleja niin joustavuuden kuin jämäkkyyden puolesta. Esimerkiksi Fischer Cruzar X9.0 TS laskettelumonot ovat edullinen valinta vaativallekin laskijalle.

Laskettelumonojen koko
Laskettelumonojen koko katsotaan suoraan laskijan jalan koosta. Koko ilmoitetaan niin sanottuna mondokokoina, jotka tarkoittavat monon sisäkengän pituutta senttimetreinä ja vastaavat jalkapohjan pituutta. Helpoin tapa saada oman jalan pituus on asettua seinää vasten seisomaan paperin päälle ja piirtää siitä mahdollisimman tarkka mitta sekä pituus- että leveyssuunnassa.

Monojen lestin leveys on 98-105 millimetrin välillä. Leveämpi jalkaisen kannattaa valita mahdollisimman leveällä lestillä oleva mono, jotta se ei ala vaivaamaan laskettelun aikana. Monot saavat olla napakan tuntuiset, mutta eivät missään nimessä puristavat. Fischerin laskettelumonot ovat mainio valinta lapsen jalkaan.

Lasten laskettelumonot kannattaa myös valita mahdollisimman lähelle jalan kokoa. Liikaa kasvunvaraa niihin ei kannata jättää. Lapsen on vaikea saada hyvää tuntumaa laskemisesta, mikäli mono on liian suuri.

Kärkkäisen verkkokaupan laskettelumonojen valikoima tarjoaa niin aloittelijalle kuin myös alan harrastajalle useita hyviä vaihtoehtoja. Mukavia laskettelureissuja kevättalven lumille!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 15 / 15 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 104,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  149,00 €
    149,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  89,00 €
    89,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 244,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  349,00 €
    349,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 209,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  299,00 €
    299,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  279,00 €
    279,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 160,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  229,00 €
    229,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 83,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  119,00 €
    119,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 104,30 /pari
    -30%
    3
    Norm.  149,00 €
    149,00 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,33