Esla

ESLA-potkukelkat

Kaikille tuttujen ESLA-potkukelkkojen sarjavalmistus aloitettiin jo vuonna 1933. Sitä ennen potkukelkat olivat sepän tekemiä yksittäiskappaleita. ESLA-potkukelkka on ollut markkinajohtaja Suomessa 70-luvulta lähtien ja niitä on valmistettu jo yli miljoona kappaletta.

Puuosat massiivikoivua
Potkukelkkojen puuosat valmistetaan uusiutuvasta raaka-aineesta: suomalaisesta koivusta, jonka hankinta tapahtuu ekologisesti hyväksyttävin menetelmin. Oksattoman koivun päätoimittaja on Koskisen Oy Hirvensalmelta, jolla on PEFC-sertifikaatti.

Koivun käyttö raaka-aineena on yksi Eslan ydinosaamisalueista. Ammattitaito, jota sen käsittelyssä tarvitaan, on hankittu vuosien kokemuksella. Massiivikoivu on kestävää ja kovaa ja soveltuu vaativiin kohteisiin, joissa vaaditaan ulkonäön lisäksi lujuutta.

Puuosat valmistetaan katkaisun yhteydessä valikoimalla siten, että raaka-aine voidaan käyttää tarkoin hyödyksi. Puu sahataan syykuvion suuntaisesti, jolloin puu ei pääse vääntymään eikä katkea helposti. Sivutuotteena syntyvä puru ja katkaisupalat käytetään lämpöenergiaksi, jota hyödynnetään tehdastilojen ja puuosien maalausuunin lämmityksessä.

Puuosat kastomaalataan 3 kertaan
Puuosien maalauksessa on otettu käyttöön ekologiset, vesiohenteiset maalit vuodesta 2005 alkaen. Maalausmenetelmänä on kastomaalaus, jolloin maali tunkeutuu hyvin joka paikkaan. Perinteisin väri on lakkaus, jolloin puun kauniit syykuviot jäävät näkyviin. Punaisen ja sinisen värin lisäksi nykyään on monia muita värejä. Väripigmenttien etuna on se, että ne suojaavat samalla auringon ultraviolettivalolta ja maali kestää kauemmin kauniina.

Jalakset erikoisjousiterästä
Jalakset ovat jousiteräksestä, joka on erikoisseos potkukelkkoja varten. Teräksen valmistuksessa käytetään kierrätysterästä, joka on peräisin mm. romutetuista autoista. Jalakset taivutetaan sitä varten suunnitellulla erikoiskoneella. Jalaksen suoruus varmistetaan vielä käsityönä. Valmistuksen jälkeen jalakset sinkitään ruostumisen estämiseksi. Muut metalliosat joko sinkitään tai pintakäsitellään jauhemaalilla, jotka eivät sisällä liuottimia eikä muita terveydelle vaarallisia aineita.

Valmius nopeisiin toimituksiin
Valmistamme potkukelkan osia ympäri vuoden varastoon, vaikka sesonki on syksyllä kun lumi sataa. Näin meillä on hyvä toimitusvarmuus riippumatta menekin vaihteluista. Potkukelkkojen kokoonpano tehdään vasta juuri ennen toimitusta. Tällä hetkellä meillä on valmius koota 300 kpl päivässä.

Suomalainen avainlipputuote
Esla potkukelkat on valmistettu Suomessa Seinäjoen Kouran kylässä jo yli 80 vuotta. Pitkä kokemus on opettanut miten potkukelkka pitää valmistaa ja mitkä raaka-aineet kestävät pohjoisissa oloissa. Siksi Esla on turvallinen valinta, joka kestää oikein säilytettynä kymmeniä vuosia.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category

Esla

Category
Category
Category