Maskit ja asusteet airsoftaukseen
Airsoft-asetta tulee käsitellä kuten oikeaa asetta, sillä niilläkin voi aiheutua vahinkoa ja onnettomuuksia. Onkin olemassa sääntö, että aseella ei saa ampua lähietäisyydeltä. Varotoimien lisäksi pelaajien tulee hankkia suojaimet ja käyttää niitä pelattaessa.

Tavallisimpia suojaimia ovat silmäsuojat ja maskit. Maskit suojaavat sekä silmiä että hampaita, joten maskin kanssa erillisiä hammassuojia ei tarvita. Muita suojaimia ovat muun muassa polvisuojat, nivussuojat, rannesuojat, kyynärsuojat ja nilkkasuojat. Myös kypärä on tarpeellinen pelin tuoksinnassa.

Softauksessa käytetään asusteita. Tavallisimmin peleissä käytetyt vaatteet ovat maastoutumiseen tarkoitettuja, ja suosituimpia ovat eri armeijoiden maastopuvut. Muita varusteita ovat käsineet, taisteluliivit, vyökotelot ja reisikotelot.

Kärkkäisen verkkokauppa myy monipuolisesti aseet, kuulat ja tarvikkeet softaukseen. Airsoft-aseista on olemassa pistooli, revolveri ja kivääri. Kätevää on myös hankkia valmis setti, kuten Proairsoft SR-16 jousiviritteinen airsoft-kiväärisetti.

Tuotemerkeistä Kärkkäisellä ovat edustettuina muun muassa tanskalainen ASG ja ranskalainen Cybergun. Niiden tarjoamaan valikoimaan kannattaa käydä tutustumassa, jos airsoft yhtään kiinnostaa.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 3 / 3 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90