Pohjalliset ja tarvikkeet

Urheilukengät kuntoon!

Laadukkaatkaan kengät eivät kestä kovaa kulutusta, jollei niitä huolla välillä. Kenkien hoitotuotteita kannattaa käyttää heti kenkien ostosta lähtien säännöllisesti, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvässä kunnossa pitkään. Myös vanhat ja kuluneet kengät saavat lisää jatkoaikaa kenkien hoidolla sekä uusien pohjallisten ansiosta.

Kengät ovat kuluvaa käyttötavaraa, sillä niiden käyttö on usein pitkäaikaista. Vuodenajoista riippumatta tarvitsemme aina jonkinlaiset kengät, sillä avojaloin käveleminen kuuluu yleensä vain kotipihalle ja mökkirantaan. Olipa kyseessä talvi- tai kesäkengät tai lenkkikengät, on tärkeä, että opettelee huoltamaan kenkiään hyvin. Erilaiset kenkienhoitoaineet helpottavat urheilukenkien puhdistamisessa sekä raikastamisessa. Tekstiilien kyllästysaineet suojaavat lenkkitossujen pintaa lialta sekä kosteudelta.

Hyvin hoidetut urheilukengät näyttävät paremmilta, eivät ala haisemaan sekä kestävät kulutusta huomattavasti pidempään, mitä hoitamattomat kengät. Kärkkäisen verkkokaupasta voit tilata esimerkiksi laadukkaita Springyardin kenkienhoitotuotteita, pohjallisia sekä kengänpohjiin asennettavia liukuesteitä tuomaan lisäaikaa kaikille kengillesi.

Pohjalliset keventävät askelia

Kengänpohjalliset ovat kengän sisäpohjaan laitettavat pehmusteet. Anatominen muotoilu sekä hyvä hengittävyys ovat pohjallisten etuja. Usein kenkien vääränlainen pohja saattaa aiheuttaa kiputiloja niin jalkaterissä, jaloissa muuallakin sekä selässä. Kengänpohjalliset takaavat miellyttävät askeleet sekä keventävät jalkoihin tulevaa kuormitusta.

Urheilukenkiin tarkoitetut pohjalliset valmistetaan siten, että ne sopivat eri lajien kenkiin. Saatavana on niin jalkapallokenkien pohjallisia, luistinten pohjallisia kuin ulkoilu -ja vaelluskenkien pohjallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että iskuvaimennus toteutetaan eri lajeissa hiukan eri kohdassa pohjallista, mikä antaa juuri oikeanlaista pehmennystä lajityypin mukaan.

Lasten urheilukenkiin on saatavana myös erinomaisia pohjallisia, jotka vaihdetaan kenkien omien pohjallisten tilalle. Niissä on lapsille suunniteltu jalkapöydän tuki, anatominen kantakuppi sekä ne vaimentavat iskuja tehokkaasti. Pohjallisen avulla voidaan välttyä yli- tai alipronaatiolta.

Liukuesteet auttavat talviliikkujaa

Kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tuovat varmuutta lenkkipolulle tai kadulle. Talvella tiet saattavat olla hyvinkin liukkaat, mutta liukuesteiden avulla kävely tai juoksu on turvallista ja vakaata. Helposti kiinnitettävät liukuesteet ovat hyvä vaihtoehto nastakengille, sillä nastakengillä kävely sisätiloissa ei ole useinkaan sallittua. Liukuesteet on helppo napata pois esimerkiksi kauppaan sisälle mentäessä.

Springyard valmistaa useita erilaisia liukuesteitä urheilukenkiin. Ne pysyvät kengässä hyvin kiinni myös juostessa. Teräsnastoilla varustetut liukuesteet takaavat turvalliset askeleet niin jäällä kuin lumellakin.

Kärkkäisen verkkokaupan urheiluosastolta löytyvät parhaat pohjalliset ja tarvikkeet sinun urheilukengillesi!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 116 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,95 /pari
    -50%
    Norm.  25,90 €
    25,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    16,90
    -
    17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,50 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,45 /pari
    -50%
    Norm.  4,90 €
    4,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,50 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90 /pari

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category