Metsästyshousut jalkaan ja sitten jahtiin

Metsästyshousut pitävät jalat lämpiminä ja kuivina mutta varmistavat myös, että metsässä on helppoa ja sujuvaa liikkua. Parhaat metsästyshousut ovat saaliin silmille näkymättömät ja korville äänettömät.

Metsästyshousut vai retkeilyhousut?

Miksi valita erähousut retkeilyhousujen sijaan? Housut kuin housut, saattaa joku todeta, mutta silti retkeilyyn tarkoitetuissa housuissa on paljon eroa verrattuna metsästyshousuihin. Retkeily painottuu tavallisesti lämpimiin vuodenaikoihin, mutta metsästys ajoittuu syksyyn sekä talveen. Retkeilijän täytyy sietää runsaasti liikettä ja lämpimiä olosuhteita, kun taas metsästäjä joutuu seisomaan pitkiäkin aikoja paikoillaan ja välttämään kylmää.

Toisin kuin retkeilijän tai vaeltajan, metsämiehen tai -naisen tulee pystytellä koko ajan mahdollisimman äänettömänä. Siksi erähousut on valmistettu mahdollisimman hiljaisiksi, jotta suhina ja kahina ei pelottelisi saaliseläintä pakosalle. Äänettömyyden lisäksi on tärkeää, että housut ovat vedenpitävät – melkoinen haaste jopa parhaille teknisille materiaaleille!

Naisten vai miesten metsästyshousut, kummat tulisi valita?

Sinänsä naisten ja miesten erähousut eivät eroa teknisiltä ominaisuuksiltaan toisistaan, ja tärkeintä onkin löytää itselleen parhaiten sopivat housut. Naisten metsästyshousuissa on kuitenkin huomioitu tarkemmin naisten vartalon muodot, niin että niiden istuvuus on lantiolta, reisistä ja vyötäröltä parempi ja napakampi. Parhaimmillaan hyvät metsästyshousut on kuin toinen iho – niitä ei käytössä edes huomaa!

Nuorille metsästäjille on olemassa omia juniorikokoon suunniteltuja metsästysvaatteita. Ne kannattaa myös valita huolellisesti, jotta nuori metsästäjä ei joutuisi sietämään ulkona iholle asti tunkeutuvaa kylmää tai märkää. Omilla mitoituksilla olevat lasten eräpuvut istuvat käyttäjänsä päälle paremmin kuin aikuisten vastaavat. Liian suurissa kamppeissa kylmä ilma jää vaatteen sisälle pyörimään.

Mitä muita ominaisuuksia erähousuilta vaaditaan?

Istuvuuden, äänettömyyden ja lämmön lisäksi housujen valinnassa kannattaa pohtia omia tarpeitaan. Mieti omaa metsästystapaasi, pyyntiaikaa ja liikettä. Juoksetko metsässä paljon? Tarvitsetko metsästyshousut, jotka sietävät kylmää ja pakkasta? Jos liikut hirvimetsällä, huomioithan oranssin suojavärin tarpeellisuuden. Mikäli housut ovat maaston vihreät, tulisi väriä löytyä ainakin takista ja päähineestä.

Kuinka paljon tavaraa kannat mukanasi ja millaiset taskut niille tarvitset? Kuljetatko housuntaskuissa puhelinta, patruunoita, auton avaimia tai tarvittavia papereita? Tavarat tulisi sijoittaa niin, että ne pysyvät tallessa mutta ovat helposti vedettävissä esiin.

Parhaat metsästyshousut miehille ja naisille löydät Kärkkäisen verkkokaupasta. Kärkkäinen on eräihmisen monipuolinen tavaratalo ja verkkokauppa, josta löydät tarvikkeet kaikenlaiseen metsästykseen, metsässä liikkumiseen ja eräretkeilyyn. Tutustu valikoimaan ja tilaa!

Tuotteet: (  1 - 60 / 62  )
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 319,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 285,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 160,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    Näytä vertailu