1. Etusivu
  2. Erä ja Retkeily (7580)
  3. Kalastus (2673)
  4. Sähkömoottorit ja keulakoneet

Sähkömoottorit ja keulakoneet

Valitse oikeanlainen sähkömoottori veneeseen!
Luonnonrauha ja rentoutuminen ovat kalastuksen ykkösasioita. Sen lisäksi saalis tuntuu aina mukavalta ja tuoreesta kalasta saa maukasta ruokaa. Kalastusta voikin parantaa erilaisilla välineillä, ja muun muassa sähkömoottorit ja keulakoneet tehostavat kalanpyyntiä.

Keulamoottorit ovat yleistyneet viime vuosina. Erityisesti sähköllä toimivat keulaan laitettavat moottorit ovat kasvattaneet suosiotaan, koska ne tekevät kalan saalistamisesta tarkempaa ja ehkä myös mukavampaa. Sanotaan, että sähkökäyttöiset keulakoneet sopivat kaikkiin kalastusmuotoihin.

Keulasähkömoottorit käyttävät huipputeknologiaa
Sähköllä toimivien keulakoneiden tekniikka on viime vuosina kehittynyt valtavasti. Esimerkiksi tuotemerkit Motorguide ja Minnkota ovat panostaneet teknologiaan. Se näkyykin käyttäjien positiivisina kokemuksina ja sitä myötä keulasähkömoottoreiden suosion kasvuna.

Motorguide esittelee omaa Xi5-keulamoottoriaan sillä, että se on merkittävän tutkimus- ja kehitystyön tulos. Siinä on otettu huomioon muotoilu, tekninen suunnittelu ja laadukas valmistus. Xi5 kestää pitkään ja on luotettava jokapäiväisessä käytössä.

Motorguiden Xi5-keulamoottorissa on heti käyttövalmiit langattomat ominaisuudet, jotka mahdollistavat tarkan moottorin ja ohjauksen hallinnan veneen joka puolelta. Lisäksi moottori on hyvin hiljainen eikä siten karkoita kalaparvia äänellään. Useissa Xi5-koneissa on valmiina GPS-toiminta. Edullisimmissa malleissa sitä ei ole, mutta GPS-laitteen voi aina asentaa myöhemmin.

Myös Minnkotan sähkökeulamoottorit ovat teknisesti hiottuja. Esimerkiksi PowerDrive 45 BT Spotlock 54 -mallissa on niin sanottu taivasankkuri, jonka avulla vene pysyy paikoillaan tarkasti. Siirtymätkin sujuvat vaivattomasti hyvin hiljaisella sähkökoneella. Lisäksi tämän keulamoottorin ohjaus hoituu kätevästi kaukosäätimellä tai puhelimella.

Vinkkejä keulakoneen käyttöön
Sähkökeulamoottoreiden alkuperämaana voidaan pitää Yhdysvaltoja. Siellä niitä on käytetty vuosia, ja USA:ssa veneet onkin varusteltu usein jo tehtaalla keulamoottorilla ja lisäakulla.

Keulamoottorille kannattaa hankkia oma akku ja vara-akku. Akun suositeltava koko on 100 Ah. Lisäksi mukana on hyvä olla akkulaturi varsinkin pidemmillä kalastusreissuilla, ja kannattaa muistaa, että laturin tulee olla riittävän tehokas. Tosin akun voi tuoda aina rantaan ladattavaksi.

Keulamoottori täytyy aina valita veneen koon ja keulan korkeuden mukaan. Tulee myös muistaa, että keulakone painaa tavallisesti yli 20 kiloa. Siten sen kiinnityspaikka täytyy määritellä tarkasti ja kiinnityksen täytyy olla tukeva. Sähkömoottorin asennus kyllä onnistuu hyvillä välineillä.

Jos veneessä on muita elektroniikkalaitteita, ne kannattaa liittää perämoottorin eikä sähkömoottorin akkuun. Lisäksi tulee muistaa, että ei käytä samaa akkua sekä sähkömoottorille että perämoottorille. Akun käyttöön liittyy myös se vinkki, että sähkömoottori tulee irrottaa jokaisen käyttökerran jälkeen akusta.

Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa laadukkaassa valikoimassaan veneet, sähkömoottorit ja keulakoneet. Lisäksi niiden tarvikkeet ovat kätevästi tilattavissa netistä. Kannattaakin käydä tutustumassa tuotevalikoimaan!

Tuotteet: ( 1 - 42 / 42 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 299,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 499,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 749,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 899,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 200,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 150,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 619,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 619,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 839,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 619,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 799,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 439,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 369,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 329,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 295,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 148,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 248,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 195,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 175,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 118,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 126,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 108,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 57,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,00