Avokelavavat onnistuneelle kalareissulle

Avokelavavat eli toiselta nimeltään haspelivavat soveltuvat erityisesti heittokalastukseen avokelojen kanssa. Avokelavat eroavat hyrräkelavavoista niin, ettei niissä ole lainkaan kahvassa vavan alapuolella liipaisinkoukkua. Avokelavavat on suunniteltu nimenomaan yhteen avokelojen kanssa. Avokelavapa ja virvelivapa - löydä Kärkkäisen verkkokaupan kautta nämä ja monet muut tarvikkeet onnistuneelle kalastusreissulle. Selaa nettikaupan valikoimaa ja tutustu tarjontaan.

Oikein valittu vapa takaa toivotun saaliin ja onnistuneen kalareissun

On mukava palata reissulta kotiin täyden saaliin kanssa. Tai jos nappaa ja vapauta -tyyli on enemmän sinun juttusi, valokuvien kera. Oikeanlaisen vavan valinnassa onkin ensiarvoisen tärkeää pohtia, millaiseen kalastukseen vapaa on hankkimassa. Kalastusvavan valintaan vaikuttaa monenlaiset asiat aina omasta tyylistä, toivotusta saaliista ja kalastuspaikasta lähtien.

Myös kukkaron paksuus ja se, kuinka paljon kalastukseen on valmis panostamaan muun muassa huollon ja ajankäytön puolesta vaikuttavat valintaan. Onko tarkoituksen hankkia vapa ja miettiä sitten siihen parhaiten sopivaa avokelaa, jotta kokonaisuus olisi parhaiten itselle räätälöity? Vai onko etsinnässä täysin mutkaton, mielellään heti käyttövalmis ratkaisu? Tällöin kannattaa kurkistaa osastolle avokelasetit.

Lisäksi kannattaa pohtia omaa tapaa kalastaa. Onko vapa tarkoitettu heittokalastukseen vai vetouisteluun? Onko tarkoitus saada mahdollisimman paljon saalista vai tavoitella jotain tiettyä vonkaletta? Jos mielii jonkin yksinkertaisen ja aloittelijallekin helpon ratkaisun ääreen, voi pilkkiminen ja onkikalastus olla silloin erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja.

Kalastusreissulle Kärkkäisen kautta

Kun oikea vapa on löytynyt ei vielä päästä huokaisemaan helpotuksesta. Tarvitaan vielä joukko muitakin tarvikkeita, jotta kalastus pääsee käyntiin. Tärkeintä on valita vapaan sopiva kela ja avokelavavan ollessa kyseessä, on oikea valinta näin ollen tietenkin avokela. Lisäksi tarvitaan siima ja viehe ennen kuin itse kalareissu pääsee alkamaan.

Kalareissulla mukana on hyvä olla myös ainakin puukko, puntari, haavi ja kalapihdit. Lisäksi kalastaja tarvitsee kumisaappaat, pakin, repun tai laukun, kalastusvaatteet ynnä muut varusteet, joilla kalareissu onnistuu. Kaikki nämä tarvikkeet sekä paljon muuta kalastukseen saat Kärkkäisen verkkokaupan kattavasta valikoimista. Kärkkäinen on oikea kalastajan toiveiden tavaratalo – tutustu runsaaseen valikoimaan ja tule ostoksille verkkoon!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 146 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 152,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 93,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 76,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 445,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    428,00
    -
    639,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    329,00
    -
    359,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 259,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    245,00
    -
    279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    215,00
    -
    289,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    109,00
    -
    145,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    229,00
    -
    259,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 235,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 209,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    185,00
    -
    199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 209,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    123,00
    -
    149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    135,00
    -
    219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00

    129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    134,90
    -
    189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    129,00
    -
    150,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 66,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    119,00
    -
    149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    115,00
    -
    139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00

    99,00
    -
    139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    135,00
    -
    149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90

1
1
Category
2
Category
3
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category