Varma ja luotettava avokela

Avokela on helppokäyttöinen kela jolla kalan nappaaminen onnistuu kokeneiden kalastajien lisäksi perheen nuorisolta sekä vasta-alkajaltakin. Avokela on kaikkein suosituin kelavaihtoehto juurikin helppouden vuoksi, mutta myös siitä syystä, ettei avokelojen hinnat huimaa päätä. Avokelojen ansiosta myös pienemmällä budjetilla voi päästä käsiksi laadukkaaseen kelaan. Avokelat, avovirvelit ja muut tutut tuotteet kalastukseen Kärkkäiseltä.

Avokela on hyvä tapa aloittaa kalastusharrastus

Avokelaa kutsutaan myös nimellä haspelikela. Se on erittäin suosittu kela niin harrastajienkin kuin pitkään kalastuksen parissa viihtyneidenkin keskuudessa. Avokela on hyvä valinta myös perheen junioreiden kalastusharrastukseen. Suuri suosio selittyy sillä, että avokela on käytössä erittäin helppo mutta silti tarpeeksi monipuolinen kaikenlaisten saaliiden nappaamiseen. Avokelan puolesta puhuu myös sen hyvä hintalaatu-suhde: melko pienelläkin panostuksella on mahdollista hankkia hyvälaatuinen avokela.

Miten oikeanlainen avokela valitaan? Aloittelevalle voi tuottaa päänvaivaa se, millä perusteella avokela tulisi valita. Kokoluokka on hyvä lähestymistapa: avokeloja myydään erilaisissa kokoluokissa, esimerkiksi 500, 1000, 2000, 2500 ja niin edelleen. Mitä suurempi numero, sitä suuremmille kaloille kela sopii. Aloittelija, joka ei vielä oikein tiedä, mitä aikoo kalastaa voi hyvin ostaa 2000 - 2500 kokoluokan avokelan.

Avokela on helppokäyttöinen

Avokelassa kela on sijoitettuna vavan alapuolelle, kun taas esimerkiksi hyrräkelassa kela on vavan päällispuolella. Tämän sijoittelun ansiosta avokelaa on helppo hallita, sillä painovoima varmistaa, että kela pysyy koko ajan oikeassa paikassa. Avokelat ovat todella toimintavarmoja ja helppokäyttöisiä, eikä siimasotkuja pääse helposti syntymään. Avokelat toimivat parhaiten kuitusiimalla: joissakin malleissa siima löytyykin keloista valmiiksi puolattuna. Myös kätisyys on vaihdettavissa, joten se toimii niin oikea- kuin vasenkätisillekin.

Kärkkäisen kautta löydät kaiken sen, mitä ikinä kalastamiseen ja saaliin käsittelyyn tarvitsetkaan. Tutustu kalastus-kategoriassamme esimerkiksi osastoihimme kalastusvaatteet tai kalastustarvikkeet ja löydä monet huippusuositut laatumerkit sekä edulliset vaihtoehdot makeanveden kalastukseen, merikalastukseen sekä talvikalastukseen.

Kärkkäinen on valmis palvelemaan sinua tarpeesi mukaan vuoden jokaisena päivänä juuri siihen kellonaikaan, kuin sinulle sopii. Tutustu, kiinnostu ja tilaa pian – Kärkkäinen toimittaa tuotteesi vaikkapa suoraan kesämökillesi. Ei muuta kuin kalaan!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 52 / 52 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    465,00
    -
    559,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 749,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 559,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 339,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    219,00
    -
    259,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    185,00
    -
    189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    139,00
    -
    147,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    139,00
    -
    155,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 75,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    72,90
    -
    82,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    69,00
    -
    99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    64,90
    -
    66,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    64,90
    -
    69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    49,00
    -
    75,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    35,00
    -
    39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    29,90
    -
    35,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    32,90
    -
    33,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category