Jääkiekkotarvikkeet

Jääkiekkotarvikkeet kaukaloon ja kotipeleihin

Tutka mittaa laukauksia autotallin eteen väkerretyssä kaukalossa ja kiekkokuume kalvaa! On varmaan oikea aika siirtyä hallille lämimään. Aloitteleva kiekkoilija tarvitsee täyden varustuksen siinä missä kokenutkin pelaaja, sillä kontaktilajissa turvallisuus on pääasia.

Jääkiekkovarusteet ajan tasalle
Junnupelaajien käytettyjä harjoitustarvikkeita voi aivan hyvin kierrättää lapselta toiselle, kunhan varusteet ovat ehjiä ja oikean kokoisia. Liian isot tai pienet varusteet eivät istu hyvin, jolloin kehon tarvitsema suoja voi jäädä vajaaksi. Aikuinen pelaaja voi aivan hyvin panostaa uusiin ja laadukkaisiin asusteisiin, sillä varusteiden tulee kestää kovaa ja hikistä menoa pelistä toiseen.

Treeneihin ei ole asiaa ilman asianmukaista varustusta. Jää on kova alusta, ja suojaamaton keho kärsii iskuista ja tärähdyksistä. Kiekko osuu iskiessään kovaa, ja voi tehdä pahaa jälkeä, mikäli varustus ei ole ajan tasalla. Myös maila voi osua kipeästi toista pelaajaa vartaloon tai kasvoihin. Kaatumistilanteissa vaarana on toisen pelaajan luistimet, kasvot ja sormet ovat suojaamattomana erittäin alttiita naarmuille ja ruhjeille.

Luistimet, kypärä ja maila
Koulun kentällä tai takapihan jäätiköllä syntyy peli pelkällä mailalla ja kiekolla. Kypärä olis kuitenkin hyvä olla päässä vaikka luistelisi kenttää ympäri omaksi ilokseen – kypärä suojaa tehokkaasti iskuilta ja päähän kohdistuvilta osumilta. Junnukiekkoilijoiden jääkiekkokypärässä tulisi olla myös kasvosuoja ja aikuisten on käytettävä vähintään kasvojen yläosaa suojaavaa visiiriä.

Pukeutuminen alkaa alusasusta
Jääkiekossa alusasu, eli ns. hikipuku puetaan varusteiden alle. Alusasu täydentyy kaulasuojalla, joka suojaa mahdollisilta mailan tai luistimen osumilta. Alusasun päälle tulevat alasuojat (niin tytöillä kuin pojilla), harteita, selkää ja rintakehää suojaava hartiasuojat, pelihousut, kyynärsuojat, säärisuojat ja hanskat. Säärisuojien päälle vedetään vielä säärystintä muistuttavat pelisukat. Sukat voivat olla yksiväriset tai joukkueen logolla varustetut. Varusteiden päälle vetäistään vielä pelipaita.

Suojat voivat vaihdella hiukan merkistä ja mallista riippuen, esimerkiksi alusasu voi olla yksi- tai kaksiosainen, sukat tiukkaresoriset tai sukkanauhoilla kiinnitettävät. Jotkut pitävät verkkokypärästä, toiset visiiristä ja hammassuojista. Varusteiden tulisi kuitenkin olla nimenomaan lätkään tarkoitetut, esimerkiksi rullaluisteluun tarkoitetut polvi- tai kyynersuojat eivät kaukaloon käy.

Junnukiekkoilijan vanhemman kannattaa muistaa, että vaikka pelaaja huhkisi jäällä hiki päässä, kentän reunalla kylmä kalvaa. Kevyttoppapuku ja muut talvivarusteet ovat jäähallilla aivan paikallaan niin kauden alussa kuin lopussakin.

Jääkiekkotarvikkeet ja muut talviurheiluun sopivat lajikohtaiset varusteet löydät näppärästi Kärkkäisen verkkokaupasta. Tutustu tarjouksiin ja ale-tuotteisiin, niin pääset testaamaan taitojasi jäälle nopeasti ja edullisesti!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 123 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    149,00
    -
    215,00
    /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    69,30
    -
    99,00
    /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    41,30
    -
    59,00
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    31,50
    -
    45,00
    /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,00 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90 /pari
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90 /pari
Category
1
1
Category
2
Category
3
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category