Miesten ulkovaatteet ja ulkoiluvaatteet

Kaikkiin keleihin - miesten ulkovaatteet

Sää on pukeutumiskysymys ja ulos kannattaa lähteä ihan jokaisena päivänä. Miesten ulkoiluvaatteet kannustavat retkeilemään lähiluontoon, lenkkeilemään mukavissa maastoissa ja puuhailemaan kotiympäristössä. Sadekeli, talvipakkanen tai navakka tuuli ei saa estää ulkoilua! Miesten ulkoilutakit, ulkoiluhousut ja muuta varusteet pitävät kuivana ja lämpimänä säällä kuin säällä. Tutustu Kärkkäisen verkkokaupan miesten ulkoiluvaatteiden valikoimaan ja löydä omasi.

Ulkoiluvaatteet miehet – valitse ulkoiluvaatteet kelien mukaan
Ulkoiluvaatteet valitaan sään ja kelien mukaan. Suomessa on neljä vuodenaikaa, jolloin myös ulkoiluvaatteiden määrä on melkoinen. Kesällä ulkoiluvaatteiden tulee olla kevyet, mutta tuulenpitävät. Keväällä ja syksyllä ylle kaivataan jo pikkuisen lämpimämpää ja paksumpaa. Pakkaskeleillä yllä saa olla reilusti toppaa, varsinkin jos oleilee talvisin pohjoisessa Suomessa.

Näiden lisäksi ulkoilija saattaa tarvita miesten sadevaatteet, pilkkivaatteet, kenties juoksuvaatteet tai vaikka miesten hiihtovaatteet hiihtourheiluun. Päällysvaatteet juhliin, rentoon lomapäivän viettoon tai tyylikkäät ulkovaatteet töihin ja kaupungille. Lista on miltei loputon. Onneksi Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa on varaa mistä valita. Jos budjetti on tiukka, kausittain vaihtuva ulkoiluvaatteet ale on hyvä paikka aloittaa vaatteiden metsästys.

Talviurheilija tarvitsee sekä ohuemman että paksumman ulkovaatekerran
Syksy tuo mukanaan sateet. Syksyiseen ulkoiluun kannattaakin valita vedenpitävät vaatteet. Viileämpiä kelejä ajatellen kannattaa satsata vaatteisiin, jossa on hieman lämmittävää vuorta mukana. Ei kuitenkaan turhan paksulti, jotta vaatetta olisi mukavampi käyttää myös aurinkoisilla keleillä. Jos vaatteissa on sopivasti väljyyttä, pakkasaamuina alle voi sujauttaa lämpimän fleecen.

Pakkassäälle tarvitaan aina toppavaatteet. Jos kuitenkin on aktiivinen talviurheilulajien harrastaja, saattaa toppavaatteet osoittautua liian kuumiksi. Talvikeleille urheilija kaipaa siis ainakin kaksi vaatekertaa: paksumpi ulkona oleskeluun, ohuempi urheiluun. Juhlia ja muita tilaisuuksia varten hankintalistalla saattaa lisäksi olla tyylikäs villakangastakki.

Miesten ulkohousut liikuntaan ja pihalla puuhailuun
Ulkohousujen tulee pitää tuulta ja kosteutta. Muuten kylmä ilmavirta nappaa ikävästi kiinni jalkoihin ulkoillessa. Joustavat ulkohousut eivät kiristä tai hankaa, joten niiden kanssa ulkoileminen on aina mukavaa sekä helppoa. Metsässä kulkiessa kosteutta pitävät ulkohousut ovat ehdottomat.Talvikeleillä olisi suotavaa, että ulkohousut tarjoaisivat myös tehokasta suojaa pakkasia vastaan.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 445 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,26
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    28,04
    -
    28,34
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,69
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    12,50
    -
    22,37
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,47
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    21,99
    -
    22,08
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    16,78
    -
    20,73
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 189,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 94,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    21,77
    -
    34,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    87,33
    -
    87,67
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,65
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
8
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category