Leivonta

Nyt leivonta onnistuu ja lopputulos on näyttävä

Juhlat tulossa ja olisi mukava tarjoilla hyvännäköisiä kotitekoisia leivonnaisia. Nyt leivonta sujuu varmasti! Kannattaa vain valita tarvikkeet oman taitotason mukaan. Ammattimainen harrastaja tai muuten kokeilusta kiinnostunut voi käyttää raaka-aineita, joista itse valmistaa koristeet. Jos haluaa päästä vähemmällä, kannattaa tilata valmiit kuviot ja leivontakoristeet netistä.

Leivonta koostuu monesta vaiheesta ja koristelu on sen antoisin ja joskus myös haastavin osuus. Ei ole olemassa tiettyjä oikeita tapoja koristella, mutta on olemassa vinkkejä esimerkiksi siihen, mitkä leivokset ja koristeet sopivat yhteen. Kannattaa muistaa, että koristelun on hyvä vastata tuotteen teemaa ja makua.

Sokerimassat ja marsipaanit taipuvat moneksi

Sokerimassa ja marsipaani muistuttavat paljon toisiaan. Suurin ero on maussa, sillä marsipaani on tehty mantelista sekä tomusokerista ja sokerimassa sokerista. Toki sokerimassaankin voi lisätä erilaisia makuesansseja. Sokerimassa myös kovettuu nopeammin kuin marsipaani.

Sekä sokerimassa että marsipaani sopivat hyvin kakkujen ja leivonnaisten päällystykseen. Ne kauliutuvat hyvin huoneenlämpöisinä. Jos siis säilytät massoja viileässä, ota ne lämpenemään huoneeseen noin kaksi tuntia ennen niiden työstöä.

Molemmista massoista voi muotoilla näyttäviä koristeita. Oma mielikuvitus on vain rajana siinä, mitä niistä voi valmistaa. Muotoilussa pääsee hyvin alkuun, kun ajattelee, että käsittelee massaa kuin muovailuvahaa. Massaa voi helposti pyörittää, kieputtaa, kaulia ja kovertaa.

Viimeistele leivonnainen koristegeelillä ja -rakeilla

Koristelugeelit ja sokerikuorrutteet viimeistelevät leivonnaiset kauniisti. Niillä voi kynän tai pensselin tavoin vedellä vapaalla kädellä väljää viivaa tai piirtää hyvin pikkutarkkaa kuvaa. Kun valitset koristelugeeliä, kiinnitä huomiota siihen, mitä aiot koristella.

Koristelugeelejä on sellaisia, jotka kuivuvat nopeasti. Ne sopivat oivallisesti pikkuleipien ja piparkakkujen koristeluun. Osa koristelugeeleistä kuivuu hitaammin, ja ne sopivat esimerkiksi kakkuihin ja muffineihin.

Myös koristerakeet, nonparellit ja strösselit ovat näyttäviä leivosten viimeistelijöitä. Niillä onnistuu myös aloittelija, sillä tavallinenkin leivonnainen muuttuu nopeasti näyttäväksi taideteokseksi erilaisten koristeiden ja värien avulla. Sokerimassat, koristerakeet ja koristelugeelit antavat paljon mahdollisuuksia. Tutustu valikoimaan verkkokaupassamme. Nappaa mukaan myös koristeluvälineet ja kaunis tarjoiluvati!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 371 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
    (130,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,65
    (24,09 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,55
    (12,33 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,55
    (6,42 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,15

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
    (13,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,96
    (24,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,15
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,35
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,35
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 92,50
    (30,83 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,59
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
    (13,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,45
    (10,15 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    (19,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,70
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
    (99,83 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,79
    (22,38 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
    (13,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,45
    (13,63 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,10
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,59
    (61,67 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
7
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category