Caravan polkupyörätelineet ja tarvikkeet

Pyörä- ja kattotelineet autoilijan apuna kuljetuksessa

Tarvitsetko lisää kuljetustilaa autoon? Pyörät, sukset ja lasketteluvälineet pitäisi saada reissuun mukaan, eikä peräkärryn vetäminen tunnu hyvältä ratkaisulta. Silloin kattotelineet tai pyörätelineet ratkaisevat tilaongelman. Ne ovat käteviä myös kesäreissulla, jolloin kanootti, teltta- tai kalastustarvikkeet pitäisi saada kätevästi mukaan. Kuljetustelineet lisäävät matkustusmukavuutta, kun auton sisäosaa ei tarvitse pakata täyteen ja matkustajille jää riittävästi tilaa.

Kuljeta harrastusvälineet kätevästi katolla
Kätevin tapa saada harrastusvälineet mukaan reissuun on hankkia kattoteline ja kiinnitystarvikkeet. Esimerkiksi Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla erilaisten välineiden ja tavaroiden kuljetukseen sopivia ratkaisuja. Suksiboksit sopivat suksien ja erilaisten urheiluvälineiden kuljetuksen lisäksi esimerkiksi vaatekassien kuljetukseen. Pyöränkuljetustelineet ovat kaikkein kätevimpiä silloin, kun pyörä pitää saada mukaan.

Auton taakka- ja kattotelineitä on erimallisia. Joissakin autoissa on valmiina kaiteet tai erilliset kiinnityspidikkeet, joihin telineet voidaan kiinnittää suoraan. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska on olemassa malleja, jotka voi kiinnittää joko painamalla tai vääntämällä. Näihin telineisiin voi sitten kiinnittää erilaisia välineitä ja varusteita.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoimassa on esimerkiksi Thulen ensiluokkaisia kattotelineitä. Niissä on aerodynaaminen telineputki, joka on poikkeuksellisen hiljainen ja siihen on helppo asettaa varusteita. WindDiffuser-tekniikka vähentää ilmavirtauksen aiheuttamaa melua ja vastusta, ja se vaikuttaa myös polttoaineen kulutukseen. Tuotteen mukana tulevat lukot, joilla telineet saa kätevästi ja turvallisesti kiinnitettyä.

Huomioi nämä seikat, kun hankit kattotelineen
Taakkatelinettä hankkiessa pitää ensi tarkistaa, onko katolla kaiteet tai kiinnityskohdat telineille. Se ratkaisee sen, millaista mallia kannattaa suunnitella. Seuraavaksi kannattaa miettiä, minkä suuruisen kokonaispainon auto pystyy kantamaan. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös siihen, mitä auton katolla kannattaa kuljettaa. Voi myös ajatella niin päin, että miettii, mitä haluaa kuljettaa katolla, ja hankkii siihen sopivan telineen.

Pyöränkuljetusteline on erittäin hyödyllinen ja järkevä hankinta niille, joiden täytyy kuljettaa pyöriä paikasta toiseen. Pyöräteline on kätevä myös kesälomareissulla tai roadtripilla. Kun pyörä on reissussa mukana, erilaisiin kaupunkeihin ja kyliin voi rauhassa tutustua ilman autoa. Pyörällä pääsee sinne, minne autolla ei voi mennä.

Pyörätelineet ja kattotelineet on helppo tilata verkkokaupasta. Erilaiset kiinnikkeet, pidikkeet ja muut tarvikkeet voit tilata samalla kertaa. Näin saat kätevän kokonaispaketin käyttöösi verkkokaupan kautta.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 29 / 29 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 757,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 678,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 525,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 678,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 540,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 592,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 540,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 512,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 540,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 540,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 416,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 540,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 805,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 317,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 379,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 236,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 146,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category