Autokemikaalit edistävät auton toimivuutta

Erilaiset autokemikaalit ovat oleellinen osa auton teknistä ylläpitoa ja hoitoa. Oikeanlaisilla tuotteilla on merkitystä auton toimivuuteen sekä ulkonäköön. Epäsopivilla tuotteilla saattaa olla jopa riski vioittaa autoa, joten tuotteisen soveltuvuus kyseiseen kohtaan kannattaa tarkistaa ennen käyttöä.

Autokemikaalit jaotellaan aika tarkasti eri osa-alueille, jotta ne olisivat käyttäjälle sekä autolle turvallisia. Kemikaalien kanssa on oltava tarkkana, sillä suurin osa niistä on herkästi syttyviä, nieltynä tai hengitettyinä myrkyllisiä sekä luontoon joutuessaan haitallisia. Oikeanlaisilla huoltotoimenpiteillä ja kemikaalien säilyttämisellä näiltä ongelmilta kuitenkin vältytään. Siksipä kemikaalien mukana tulevat ohjeet on aina hyvä lukea huolella ja noudattaa annettuja neuvoja.

Toimiva auto kemikaalien ansiosta
Auto tarvitsee oikeanlaiset kemikaalit kuhunkin osaansa toimiakseen kunnolla. Öljyt ja ruosteenestoaineet ovat tärkeässä osassa lisäämässä toimivuutta. Esimerkiksi oikealla voiteluöljyllä sekä säännöllisesti käytetyillä lisäaineilla varmistetaan auton moottorin virheetön toiminta. Pa-lisäaineet eli polttoaineenlisäaine tehostavat moottorin toimintaa. Bensa- ja dieselmoottoreille on tarkoitettu omat aineensa.

Usein auton osiin kertyvä lika aiheuttaa ennenaikaista kulumista. Erilaiset liuottimet ovat tarkoitettuja osien puhdistamiseen ja näin ollen ne mahdollistavat osan pitempiaikaisen käytön. Liuottimet ovat usein vahvoja aineita, joten niiden käytössä tulee olla varovainen.

Suomen luonnon aiheuttamat rasitteet ovat osaltaan lisäämässä kemikaalien käyttöä, sillä auton eri osat kärsivät jäätymisestä. Eri jäänestoaineet ja lukkosulat tulevat talvella käyttöön, sillä pakkanen puree myös autoon herkästi. Myös auton kori ja alusta kärsivät talvella teiden suolauksesta.

Auton kori tarvitsee myös huoltoa
Auton kori tarvitsee myös säännöllistä huoltoa säilyttääkseen hyvän kuntonsa. Sääolosuhteet saattavat rasittaa koria hyvinkin rankasti, joten auton puhtaudesta ja maalipinnasta kannattaa huolehtia. Myös lasinpesunesteet ovat hyvin tärkeitä turvallisen ajamisen kannalta. Kunnossa oleva tuulilasi tulee pitää mahdollisimman puhtaana, jotta lika ei heikennä näkyvyyttä.

Auton alusta, lokasuojat sekä helmat kärsivät kiveniskuista sekä pölystä. Erilaiset alustasuojat sekä kotelosuojat antavat kestävän pinnan niin alustalle kuin myös korille. Siveltävät alustamassat estävät korroosiota, vaimentavat ääntä sekä ovat tehokas apu kiveniskeytymisiä vastaan. Hyvin huollettu auton alusta pysyy hyvänä eikä se pääse ruostumaan herkästi.

Auton maalipinta saattaa naarmuuntua ja se edesauttaa harmillisesti ruostumista. Pienikin särö maalipinnassa kannattaa korjata mahdollisimman pian. Erilaiset automaalit sekä suoja-aineet ovat oiva apu pieniin korjaustöihin.

Puhdas auto on ilo
Auton sisätilat pölyyntyvät, sotkeutuvat sekä saattavat alkaa haisemaan tunkkaiselle. Säännöllisellä sisätilojen siivoamisella auto pysyy kunnossa. Helppo ja nopea tapa pitää auton sisätilat puhtaana on käyttää CAR EVI muovipintojen puhdistussprayta. Se antaa auton sisätilojen muovipinnoille likaa hylkivän ja kulutusta kestävän pinnan.

Kärkkäisen verkkokaupan valikoiman autokemikaalit tarjoavat mahdollisuuden mukavaan ja toimivaan autoiluun.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 693 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    -29%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    -17%
    (2,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    -17%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    -22%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    -9%
    (3,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 36,90
    -10%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90
    -12%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    -10%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
    (89,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    (14,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    (111,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
    (3,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    (12,48 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    (7,48 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (49,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    (7,48 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    (43,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    (39,67 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (29,67 / litra)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 57,90
    (14,48 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
    (3,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 790,00

    (3,85 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
    (9,73 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    (2,99 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 48,90
    (12,23 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    (29,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    (11,45 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (12,25 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
    (8,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    (11,23 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,90
    (13,58 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    (7,45 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
    (8,95 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    (14,75 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (19,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90
    (13,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 339,00
    (16,95 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90
    (8,23 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
    (8,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
    (10,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 218,90
    (10,95 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
    (14,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (24,75 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,90
    (12,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    (11,45 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
Category
1
1
Category
2 Pagination Pages Ellipsis
Category
12
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category