1. Etusivu

Joulusaunaan

Joulusaunaan valmistaudutaan hartaasti

Joulusauna kuuluu oleellisesti suomalaisen joulunajan perinteisiin. Joulusaunaan on valmistauduttu jo entisaikoina huolellisesti ja hartaasti. Joulusauna on nykyäänkin pyhä asia monissa suomalaisissa perheissä ja siihen on aina panostettu. Kauniit saunatekstiilit, lyhdyt ja kynttilät luovat joulusaunaan tunnelmaa. Puhdas sauna ja laadukkaat saunakiulut ja kauhat lisäävät lempeiden löylyjen tehoa.

Joulusauna kuuluu suomalaiseen jouluun
Jokaisessa kodissa on varmasti omanlaiset perinteet liittyen joulusaunaan. Jotkut saattavat käydä saunassa heti aamutuimaan ennen riisipuuron nauttimista ja toiset saattavat saunoa toiseen kertaan vielä jouluaattoiltanakin. Joillekin on perinteistä mennä joulusaunaan vasta joulupäivänä. Valtaosa suomalaisista saunoo kuitenkin jouluaattona, joten voidaan sanoa, että sauna kuuluu suomalaiseen jouluun.

Joulu on ihanaa aikaa ja kotia koristellaan kauniiksi sisältä ja ulkoa. Joulusaunaan ja pesuhuoneeseen voidaan tuoda tuoksuja ja tunnelmaa havunoksilla, kauniilla kynttilöillä ja lyhdyillä. Kynttilät tuovat elävän tulen tunnelmaa myös sähkösaunaan. Lapsiperheissä lyhdyt ovat toki turvallisempia vaihtoehtoja.

Tuo tunnelmaa joulusaunaan sopivilla yksityiskohdilla

Laadukkailla joulutekstiileillä tuot tyyliä saunan eteiseen, pesuhuoneeseen kuin joulusaunaankin. Saunatyynyt, pefletit ja laudeliinat ovat kauniita sisustuselementtejä, mutta suojaavat myös lauteita. Ne tarjoavat mahdollisuuden hyvään oloon ja rentoutumiseen kiireisenkin arjen keskellä.

Kotimaiset pellavasta valmistetut saunatekstiilit ovat pitkäkestoisia, pehmeitä ja miellyttäviä iholla. Pellavaiseen saunatekstiiliin ei tartu tai pinty hajuja ja ne luontaisesti hylkivät likaa. Pellavainen saunahattu sopii mainiosti saunaan tai paljuun ja kylpytossut on mukava taas sujauttaa jalkaan heti saunan jälkeen.

Saunakiulut ja kauhat kuuluvat oleellisesti saunomiseen. Ne voidaan valita saunan tyyliin sopivaksi. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät niin perinteisen malliset kuin trendikkäätkin kiulut ja kauhat. Uniikit ja luonnonläheiset saunamittarit tuovat taas tyyliä saunaan ja niistä voit tarkkailla myös sitä, milloin löylymäärä on riittävällä tasolla.

Joulusaunaan tuovat tunnelmaa veikeät saunatontut ja saunatuoksut. Saunan lauteille tai ikkunalle asetettava tonttu on mainio koriste ja tuoksun tuoja. Voit tiputtaa tontun kuppiin muutaman tipan saunatuoksua ja lämmössä se haihtuu ja leviää saunaan.

Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laadukkaat tuotteet tunnelmalliseen joulusaunaan! Verkkokauppa tarjoaa sopivat kiulut ja kauhat, saunatekstiilit, saunatuoksut, saunakoristeet, perinteiset saunavihdat ja valmiit saunasetit, jotka sopivat mainiosti myös joululahjaksi!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 45 / 45 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    59,90
    -
    65,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 62,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 37,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (490,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,30
    (730,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,30
    (730,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,40
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,30
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,60
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category