Apukäynnistin ja kaapelit turvaksi pitkille matkoille ja pakkassäille

On olemassa monenlaisia hyödyllisiä varusteita, joilla voi turvata sen, että ei jää akun tyhjentymisen vuoksi jumiin välille pitkillä automatkoilla. Myös kovilla pakkasilla näistä varusteista on hyötyä. Tilaa nyt autoosi hyödyllisiksi vakivarusteiksi apukäynnistin ja käynnistyskaapelit netistä, ja taita matkasi huolettomasti ympäri vuoden!

Täällä pohjoisessa kovat pakkaset kuuluvat talveen, joka kestää ison osan vuotta. Lisäksi me pohjoisen asukkaat pidämme kovasti esimerkiksi mökkeilystä, joka tarkoittaa usein pitkiä ajomatkoja syrjäisiä pikkuteitä pitkin, ja perillä enemmän tai vähemmän retkiolosuhteissa sähköttömissä olosuhteissa elämisen. Tällaiset retket ovat upeita elämyksiä, mutta vaativat varautumista eräisiin varsin tavallisiin vastoinkäymisiin, joista auton akun tyhjeneminen on yksi.

Apukäynnistin
Kovat pakkaset laskevat varaustasoa auton akussa. Autoa olisikin hyvä säilyttää talviaikaan autotallissa, missä pahin pakkanen ei pääse haittaamaan. Myös lämmitystolppaan kytkeminen ja auton säännöllinen ajaminen ehkäisevät akun tyhjenemistä. Lisäksi akun kunto olisi hyvä tarkistuttaa ammattilaisella, ettei tule yllätyksiä talven alkaessa toden teolla, ja pitää akkua yllä säännöllisesti.

Jos akku kuitenkin pääsee tyhjenemään esimerkiksi ajon aikana niin, ettei auto tavalliseen tapaan käynnisty, on olemassa muutama helppo vinkki asian korjaamiseen. Apukäynnistin on yksi tällainen, varsin tehokas apu akun elvyttämiseen.

Apukäynnistimellä käynnistäminen
Apukäynnistin tulee ladata aina sekä ennen käyttöä että sen jälkeen. Se toimii samalla periaatteella kuin akkulaturi, eli plusnavat yhdistetään keskenään, samoin miinusnavat. Virtaa ei saa laittaa päälle ennen kuin käynnistin ja akku ovat kytköksissä keskenään. Lisäksi autosta kannattaa sammuttaa kaikki sähköä vievät laitteet.

Kytkemisen jälkeen laitetaan virta päälle apukäynnistimeen ja odotetaan muutama minuutti ennen auton käynnistämistä. Valmistajan ohjeet tarkoista ajoista kannattaa tarkistaa ja noudattaa niitä. Mikäli auto käynnistyy heti, voi kaapelit irrottaa, ensin apukäynnistimestä ja sitten autosta. Osalla malleista voi täyttää myös renkaat tarvittaessa.

Kaapelit
Käynnistyskaapelit ovat monella autoilijalla vakiovarustuksena autossa, ja niiden avulla voi paitsi ottaa vastaan apua, myös auttaa muita. Kaapeleiden toiseen päähän tarvitaan myös toimiva akku, joka löytyy usein toisen, esimerkiksi auttamaan pysähtyneen auton konepellin alta. Ennen kaapeleiden käyttöä on kuitenkin syytä tarkistaa auton ohjekirjasta, että kaapelikäynnistys varmasti sopii autolle.

Ohjeet oikeaan kaapelikäynnistykseen:
Sammuta molemman autot ja avaa niiden konepellit.
Etsi molempien autojen akut ja selvitä, missä on miinus- ja plusnapa.
Kiinnitä punainen käynnistyskaapeli ensin hyytyneen akun plusnapaan, ja sen jälkeen kaapelin toinen pää auttavan akun plusnapaan.
Kiinnitä sitten musta kaapeli auttavan akun miinusnapaan, ja sen jälkeen kaapelin toinen pää hyytyneen akun miinusnapaan.
Käynnistä tämän jälkeen auttava auto, käytä sitä isoilla kierroksilla ja jätä käyntiin n. 15 minuutin ajaksi.
Sammuta sitten virtaa antava auto ja jätä kaapelit paikoilleen.
Kokeile, lähteekö hyytynyt auto käyntiin.
Mikäli auto käynnistyy, irrota kaapelit päinvastaisessa järjestyksessä, kuin kytkit ne.
Mikäli akun lataus on kokonaan purkautunut, pitää akku vaihtaa ennen ajamaan lähtöä. Paras keino välttää tällainen ikävä tilanne on huoltaa akku säännöllisesti ja hyvissä ajoin. Tämä lisää akun käyttöikää tuntuvasti.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 27 / 27 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 990,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 939,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 549,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 439,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    (74,50 / kpl)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 197,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 144,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 94,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category