Hanki paremmat suksisiteet!

Suksisiteet saattavat vaikuttaa siihen, että hiihtäminen tuntuu nihkeältä; alla olevaan sukseen ei saa kunnollista tuntumaa tai suksi ei kunnolla vastaa ponnistuksessa. Syy ei aina ole huonossa suksessa, vaan hiihtoside on saattanut heikentyä käytössä tai on muuten vain sopimaton.

Markkinoilla on ollut jo pitkään kaksi sidemallia, SNS ja NNN. Nämä poikkeavat toisistaan niin paljon, että hiihtäjän on valittava hiihtomonot aina sidemallin mukaan. Nykyään Salomonin valmistama Prolink-sidemalli sekä Fischerin Turnamic ovat yhteensopivia NNN-sidenormin kanssa. Tämä vaikuttaa siihen, että SNS-sidenormi on jäämässä hiljalleen pois käytöstä. Usein kuitenkin sukset sekä monot kestävät vuosia ja niitä kierrätetään kirpputoreilla tai nettimyynnissä, joten SNS-monoihin voi onneksi löytää vielä sopivat siteet uutena.

Suksiside on monipuolistunut viimevuosina
Moni meistä muistaa ajan, jolloin suksien siteet olivat loukkutyyliset retkisiteet, joihin monon kärjet nipistettiin kiinni. Tämän kyseisen suksisidemallin vuosikymmeniä jatkunut aikakausi sammui hiljalleen ja lähes kaikki myytävät suksisiteet ovat nyt kuuluisimpien suksivalmistajien tuotantoa. Suomalainen hiihtokansa on ottanut uudet sidemallit mielihyvin vastaan.

Monipuolisuudessaan siteitä voidaan muokata käyttäjälle juuri sopivaksi. Saman siteen käyttöä voidaan säätää jopa kesken hiihdon maaston vaihteluiden mukaan. Vanhoihin Salomonin siteisiin voidaan jälkikäteen asentaa Rottefella MOVE RMP -päivityspaketti, mikä tekee siteistä muunneltavat. Päivityspaketti vaatii alleen NIS-korokepalan, mikäli sukseen sitä ei aikaisemmin ole asennettu.

Suksisiteet ovat joko perinteiseen- tai luisteluhiihtoon. Oikea sidetyyppi valitaan oman hiihtotavan mukaan. Oikein valittu side tekee hiihtämisestä mielekästä ja hiihtäjä saa parhaan mahdollisen tuntuman suksen kautta latuun. Salomon SNS Pilot Equipe skate -luisteluside on suosittu hiihtokisoissakin käytetty luisteluside, jonka kontrollia lisäävä ohjainkisko antaa hiihtäjälle hyvää suksien hallittavuutta hiihtämisen jokaisessa vaiheessa.

Siteiden vaihto kannattaa tehdä huolella
Suksisiteiden vaihto onnistuu kotioloissakin, mikäli ruuvimeisseli pysyy kädessä ja sitä osaa käyttää kohtalaisesti. Kuitenkin työ vaatii huolellisuutta, sillä entisten siteiden jättämät reiät vaativat peittämistä, etenkin silloin, kun siteen merkki vaihtuu. Eri merkkisissä siteissä ruuvin reiät saattavat olla eri kohdissa. Muutenkin on hyvä tiivistää kaikki ruuvin kannat liiman avulla, jotta niistä ei vesi pääse suksen sisälle.

Suksisiteiden vaihtamisessa tulee huomioida työn tarkkuus, joten siteet voi vaihdattaa myös jossakin alan liikkeissä. Tämä siteiden vaihto ei montaa kymppiä maksa, ja ammattilaisen tekemään siteiden vaihtoon voi luottaa.

Kärkkäisen valikoimista löydät suksisiteet sekä kaiken muun hiihtoharrastukseen tarvittavat tuotteet mukavan edulliseen hintaan. Hanki parempi hiihtokokemus uusien suksisiteiden avulla!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 19 / 19 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,93 /pari
    -30%

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,50 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 97,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 40,53 /pari

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,50 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,50 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,50 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 97,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,93 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,93 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 41,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,30 /pari
    -30%
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,30
    -30%
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category